Vuosiselvitystehtävät verkkoasiointiin

Vuosiselvitystehtävät verkkoasiointiin

19.2.2018

Vuosiselvitystehtävät avautuvat täytettäväksi STEAn verkkoasioinnissa viikon 8 aikana. Vuosiselvitykset on tehtävä niistä avustuskohteista, joille myönnettyä avustusta on käytetty vuoden 2017 aikana. Vuosiselvitys sisältää järjestökohtaisen tehtävän sekä avustuskohdekohtaisen tehtävän jokaiselta selvitettävältä avustuskohteelta pois lukien investointiavustukset. Vuosiselvitykset tulee palauttaa verkkoasioinnissa toukokuun loppuun mennessä.

Osana vuosiselvitystä on toimitettava tehtävissä pyydetyt liitteet, kuten kopio järjestön allekirjoitetusta tilinpäätöksestä. Kiinnitäthän erityistä huomiota siihen, että toimitat vuosiselvityksessä vain pyydetyt asiakirjat ja liität ne oikeisiin kohtiin. Mikäli avustusta on avustuspäätöksen mukaisesti siirretty yhteistyökumppanille tai jäsenjärjestöavustusta on siirretty jäsenjärjestöille, tulee myös näiden järjestöjen kustannukset raportoida avustuskohteen kustannuspaikkakohtaisen tuloslaskelman liitteenä.

Tilintarkastajien raporttiin päivityksiä

Samanaikaisesti vuosiselvitystehtävien kanssa julkaisemme päivitetyt tilintarkastajan raportin mallipohjat sekä ohjeen tilintarkastajille raportin laatimiseksi ja tarkastuksen suorittamiseksi. Nämä asiakirjat ovat saatavilla STEAn verkkosivuilta osoitteesta www.stea.fi/aineistopankki -> Avustusten käyttöön ja raportointiin liittyvät ohjeet ja oppaat

Tilintarkastajan raportti avustusten käytöstä tulee toimittaa vain niistä avustuskohteista, joissa avustusta on käytetty tilikauden aikana vähintään 100 000 euroa. Tilintarkastajan raportti koskee myös investointiavustuksia. Huomaathan, että tehtävä tilintarkastajan raportin palauttamiseksi aktivoituu verkkoasiointiin vasta sen jälkeen, kun järjestön vuosiselvitystehtävä  on lähetty STEAlle verkkoasioinnissa. Tilintarkastaja laatii tilintarkastajan raportin suorittamansa tarkastuksen perusteella, mutta avustuksen saaja on vastuussa raportin palauttamisesta verkkoasioinnin kautta. Myös tilintarkastajan allekirjoitettu raportti tulee palauttaa toukokuun loppuun mennessä. STEA suosittelee aloittamaan vuosiselvitysten laadinnan mahdollisimman pian ja järjestöjä sopimaan tilintarkastajien kanssa siitä, että tarkastustoimenpiteet suoritetaan hyvissä ajoin ennen määräajan umpeutumista.

Uusi raporttimalli korvaa vanhan

Tilintarkastajan raportin mallipohjiin tehtyjen päivitysten takia tilintarkastajien ei tule käyttää vanhoja raportointimalleja. Tilintarkastaja voi raportoida avustuskohteiden tarkastushavainnot joko yhdellä raportilla tai erillisillä raporteilla joka kohteelta. Mikäli tarkastus koskee ennen 1.1.2017 myönnettyjä RAY-avustuksia, niiden raportoinnissa voi käyttää erillistä RAY-avustusten raportointiin tarkoitettua mallipohjaa  tai raportoida RAY-avustusten tarkastushavainnot samalla raportilla yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen myönnettyjen valtionavustusten kanssa.

Teknisten tarkennusten lisäksi tilintarkastajan raportointiin on tehty seuraavat päivitykset:
-    RAY-avustusten raportoinnissa voi käyttää RAY-avustusten raportointiin tarkoitettua mallipohjaa tai raportoida RAY-avustusten tarkastushavainnot samalla raportilla 1.1.2017 jälkeen myönnettyjen valtionavustusten kanssa
-    Alle hankintalain mukaisten kynnysarvojen olevien hankintojen tarkastusraja on 7 000 euroa ja julkisten hankintojen tarkastusraja on nostettu 30 000 eurosta 60 000 euroon
-    Tilintarkastajan ei tarvitse tarkastaa, ovatko rinnakkaisorganisaatiolta tehdyt hankinnat katteettomia
-    Yleiskulujen osalta tilintarkastajien tulee haastattelun lisäksi tarkastaa, täsmäävätkö vuosiselvityksellä ilmoitetut yleiskulut avustuskohteiden kirjanpitoon, onko niiden kirjaamisessa käytetty vuosiselvityksellä ilmoitettuja aiheuttamisperiaatteen mukaisia jakoperusteita, sekä ylittääkö yleiskulujen määrä 15 %:ia avustuskohteen kokonaiskustannuksista.

Lisätietoja vuosiselvityksestä sekä tilintarkastajan raportista antaa järjestösi vastuutarkastaja STEAssa.

 


Yli sata ideaa vapaaehtoistoimintaan – 14 jatkoon

Yli sata ideaa vapaaehtoistoimintaan – 14 jatkoon

6.2.2018

STEA toteutti loppuvuodesta 2017 ideahaun vapaaehtoistoiminnasta. Saimme yli sata ideaa, joista 14 valikoitui jatkoon valmennettavaksi. Ideat kerättiin valtioneuvoston kanslian Kokeilunpaikka.fi -alustalle.

Jatkoon valitut ideat jatkavat STEAn valmennuksessa, missä käydään läpi aiheeseen liittyvää tutkimusta, kohderyhmän huomioimista, yhteistyömahdollisuuksia, idean muuttamista projektisuunnitelmaksi ja avustushakemuksen tekoa. Ideoista jalostetut avustushakemukset jätetään STEAn verkkoasiointiin toukokuun loppuun mennessä kuten muutkin uudet avustushakemukset.

Valmennuksen ulkopuolelle jäi monta kehityskelpoista ideaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö niitä voisi kehittää avustuksen hakemista varten.

Kaikki ideat löydät kokeilunpaikka.fi -sivustolta


Haku alkaa!

Haku alkaa!

2.2.2018

Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää Veikkaus Oy:n tuotoista harkinnanvaraisia valtionavustuksia oikeuskelpoisille sosiaali- ja terveysalan yhteisöille ja säätiöille.

Avustusta yleishyödylliseen terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia edistävään toimintaan voi hakea Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta (STEA) vuonna 2018 seuraavasti:

5.2.–3.4.2018 klo 16.15 - Erillishaku ohjelmatoimintaan ja järjestöjen pienavustuksille 2018  

Vuonna 2018 erillishaulla käynnistetään kolme uutta avustusohjelmaa:

Järjestöjen pienavustus on suunnattu pienille sosiaali- ja terveysalan järjestöille, jotka eivät saa muuta STEA-avustusta ja eivät kuulu mihinkään keskusjärjestöön (tai kuuluvat keskusjärjestöön, joka ei saa STEAn jäsenjärjestöavustusta). Pienavustus voi olla suuruudeltaan 1 000—7 000 euroa. Avustus myönnetään kertaluontoisena vuodelle 2018 eikä sille voi hakea jatkoavustusta.

11.4.–31.5.2018 klo 16.15 - uusien avustusten haku vuodelle 2019

14.8.–1.10.2018 klo 16.15 - käynnissä olevien hankkeiden ja toimintojen jatkoavustusten haku vuodelle 2019

Avustusta haetaan verkossa: asiointi.stea.fi.

Lisätietoja:
STEAn avustuslinjaukset
Avustuslinjausten toimeenpanosuunnitelma 2018-2019
Hakuopas 2018-2019

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka vastaa Veikkaus Oy:n pelituotoista sosiaali- ja terveysjärjestöille myönnettävien avustusten valmistelusta, maksamisesta, käytön valvonnasta sekä vaikutusten arvioinnista.


Vuoden 2018 avustusten maksaminen

Vuoden 2018 avustusten maksaminen

25.1.2018

Myönteisen avustuspäätöksen saaneiden avustusten maksaminen järjestöille käynnistyy STEAssa viikolla 5.

Jotta STEA voi aloittaa myönnettyjen avustusten maksamisen järjestöllesi:

1.    Varmista, että järjestösi edustaja on avannut avustuspäätöksen. Kun avustuspäätös on kerran luettu, se siirtyy etusivun tehtävälistalta verkkoasioinnin Tapahtumahistoria-osioon.

2.    Perehdy huolellisesti avustuspäätökseen ja avustuksen käytön ehtoihin ja rajoituksiin.

3.    Tarkista avustuspäätöksestä avustuksen maksutapa. Maksusuunnitelman ja maksupyynnön mukaan maksettavat avustukset vaativat  verkkoasioinnissa järjestöltä maksusuunnitelman tai maksupyynnön laatimista.

Jos maksutapa on tasaerin 4 kertaa vuodessa maksettava, STEAn käynnistää avustuksen maksamisen viikolla 5, eikä se edellytä järjestöltä toimenpiteitä. Huomioithan kuitenkin alla olevat seikat.

4.    Jos järjestösi saa avustusta ensimmäistä kertaa, varmista, että olette vahvistaneet järjestönne tilinumeron STEAlle.

5.    Jos järjestösi on saanut STEAn avustusehdotuksen jälkeen verkkoasiointiin tehtävän tarkennetun talousarvion toimittamisesta, varmista että talousarvio on lähetetty STEAlle. Avustuksen maksamisen aloittaminen edellyttää myös, että tarkennettu talousarvio on hyväksytty STEAssa. Hyväksymisestä tulee ilmoitus järjestösi verkkoasiointiin.

Avustusten maksuihin liittyviä lisätietoja ja neuvoja saat järjestösi vastuutarkastajalta STEAssa. Yhteystiedot löytyvät avustuspäätöksestä.


Sosiaali- ja terveysministeriö päätti vuoden 2018 avustuksista

Sosiaali- ja terveysministeriö päätti vuoden 2018 avustuksista

25.1.2018

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) päätti Veikkauksen voittovaroista jaettavista STEA-avustuksista 25.1.2018. STM myönsi avustukset STEAn avustusehdotuksen mukaisesti. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi jakoesitystä 25.1.

Avustusta myönnettiin yhteensä 342 miljoonaa euroa. Avustusta saa tänä vuonna 871 järjestöä.

STEA lähettää kaikille avustusta hakeneille avustuspäätöksen STEAn verkkoasiointiin tänään.

Lisätietoja:

STM:n tiedote päätöksestä
STEAn avustustietokanta

STEAn avustietokantaa päivitetään avustuspäätöksen tiedoille 25.1.


Yleisavustuksen tuloksellisuus- ja vaikutusselvitykset verkkoasiointiin 18.1.

Yleisavustuksen tuloksellisuus- ja vaikutusselvitykset verkkoasiointiin 18.1.

17.1.2018

STEA toimittaa yleisavustuksen tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys-tehtävät kaikille vuonna 2017 yleisavustusta saaneille järjestöille verkkoasiointiin (asiointi.stea.fi) torstaina 17.1.

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys tulee palauttaa täytettynä STEAlle verkkoasioinnissa 3.4. mennessä.

STEA on julkaissut selvitysten arvioinnissa käytettävät pisteytyskriteerit www.stea.fi-verkkosivujen aineistopankissa.

Lisätietoja:
STEAn seurantavastaavien päivystyspuhelin (p. 050 350 5528) palvelee tuloksellisuus- ja vaikutusselvitystä koskevissa kysymyksissä 22.1.-8.2. maanantaista torstaihin klo 9-11.

 


Tarvitsetko opastusta hakemuksen täyttämiseen?

Tarvitsetko opastusta hakemuksen täyttämiseen?

20.12.2017

Ilmoittaudu STEAn Hakemuksesta hankkeeksi -työpajaan!

Haku päällä -infon jälkeen tarjoamme järjestöissä hakemuksia kirjoittaville mahdollisuuden perehtyä tulevan hakemuslomakkeen sisältöön tarkemmin pienryhmissä klo 14.–16.15 (kahvitarjoilu jo klo 13.30).

Opastusta on tarjolla niin ensimmäistä kertaa avustusta hakeville (Tekniikka tutuksi -työpaja) kuin jo aiemmin hakemusta täyttäneille (Täsmennä ja tarkenna -työpaja). 

Työpajojen tarkempi sisältö määritellään osallistujien mukaan.

Varmista oma paikkasi ja ilmoittaudu työpajaan tammikuun loppuun mennessä:

6.2. klo 14–16.15
Tampere Sokos Hotel Ilves https://www.lyyti.in/tyopajaTampere

12.2. klo 14–16.15 Radisson Blu Seaside (Helsingfors) - ruotsinkielinen https://www.lyyti.in/tyopajaHelsingfors

13.2. klo 14–16.15 Radisson Blu Seaside (Helsinki) https://www.lyyti.in/tyopajaHelsinki

15.2. klo 14–16.15 Turku Scandic Julia https://www.lyyti.in/tyopajaTurku

20.2. klo 14–16.15 Radisson Blu Oulu https://www.lyyti.in/tyopajaOulu


STEAlla on taas haku päällä!

STEAlla on taas haku päällä!

20.12.2017

Sosiaali- ja terveysalan järjestöille avataan helmikuussa valtionavustusten erillishaku ohjelmatoimintaan ja järjestöjen pienavustuksille.

Vuonna 2018 erillishaulla käynnistetään kolme uutta avustusohjelmaa:

- Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistymisen avustusohjelma

- Arvokas - eriarvoisuuden vähentämisen avustusohjelma

- Elämänote - ikääntyvien elämänhallinnan avustusohjelma

Erillishaku tarjoaa myös uutta: erityisesti pienille järjestöille suunnatun uuden rahoitusmahdollisuuden, järjestöjen pienavustuksen.

Järjestöjen pienavustus on kohdennettuna toiminta-avustuksena myönnettävä avustus, joka voi olla suuruudeltaan 1 000—7 000 euroa. Pienavustus on suunnattu niille pienille alueellisille, paikallisille tai valtakunnallisille sosiaali- ja terveysalan järjestöille, jotka eivät saa vastaavaa avustusta minkään keskusjärjestön tai -liiton kautta.

Tervetuloa kuulemaan lisää uusista avustusohjelmista ja pienavustuksista sekä vuoden 2019 avustuslinjausten toimeenpanosuunnitelman painopisteistä STEAn Haku päällä -infoon! Järjestämme helmikuussa viisi info-tilaisuutta (joista yksi ruotsinkielinen) neljällä paikkakunnalla. Helsingin suomenkielinen tilaisuus myös taltioidaan, tallenne julkaistaan STEAn verkkosivuilla 21.2.2017.

Ilmoittaudu STEAn Haku päällä -infoon tammikuun loppuun mennessä:

6.2. klo 12–13.30
Tampere Sokos Hotel Ilves https://www.lyyti.in/HP622018

12.2. klo 12–13.30 Radisson Blu Seaside (Helsingfors) - ruotsinkielinen tilaisuus https://www.lyyti.in/HP1222018

13.2. klo 12–13.30 Radisson Blu Seaside (Helsinki) - tilaisuus taltioidaan verkkokatselua varten https://www.lyyti.in/HP1322018

15.2. klo 12–13.30 Turku Scandic Julia https://www.lyyti.in/HP1522018

20.2. klo 12–13.30 Radisson Blu Oulu  https://www.lyyti.in/HP2022018

PS. Tarvitsetko käytännön opastusta hakemuksen tekoon? Ilmoittaudu Hakemuksesta hankkeeksi työpajaamme: http://www.stea.fi/-/tarvitsetko-opastusta-hakemuksen-tayttamiseen-


Tulossa: avustusten erillishaku helmi-maaliskuussa

Tulossa: avustusten erillishaku helmi-maaliskuussa

20.12.2017

Sosiaali- ja terveysalan järjestöille avataan valtionavustusten erillishaku helmikuussa. Haku on auki STEAn verkkoasioinnissa 5.2.- 3.4.2018. Sosiaali- ja terveysministeriö päättää vuodelle 2018 myönnettävistä avustuksista kesällä 2018. 

Erillishaku ohjelmatoimintaan ja järjestöjen pienavustuksille

Vuonna 2018 erillishaulla käynnistetään kolme uutta avustusohjelmaa:

  • Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistymisen avustusohjelma 2018—2021
  • Arvokas - eriarvoisuuden vähentämisen avustusohjelma 2018—2021
  • Elämänote - ikääntyvien elämänhallinnan avustusohjelma 2018—2021

Ohjelmatoimintaan myönnetään avustuksia vuonna 2018 yhteensä noin 8 miljoonaa euroa.
Koko 2018—2021 ohjelmakauden rahoitukseen varataan noin 60 miljoonaa euroa.

Kokeilussa uusi järjestöjen pienavustus

Vuoden 2018 erillishaku tarjoaa myös uutta: erityisesti pienille järjestöille suunnatun uuden rahoitusmahdollisuuden, järjestöjen pienavustuksen.

Järjestöjen pienavustus on kohdennettuna toiminta-avustuksena myönnettävä avustus, joka voi olla suuruudeltaan 1 000—7 000 euroa. Avustus myönnetään kertaluontoisena kohdennettuun toimintaan, eikä sille voi hakea jatkoavustusta. Avustusta haetaan kevennetyllä hakulomakkeella.

Järjestöjen pienavustus on suunnattu niille pienille alueellisille, paikallisille tai valtakunnallisille sosiaali- ja terveysalan järjestöille, jotka eivät saa vastaavaa avustusta minkään keskusjärjestön tai -liiton kautta. Avustusta hakevan järjestön tulee rekisteröityä STEAn verkkoasiointiin (asiointi.stea.fi - Ilmoita järjestö) ennen avustuksen hakua.

Pienavustusten rahoituskokeiluun on varattu vuodelle 2018 yhteensä 500 000 euroa.

Lisätietoja avustusohjelmista ja pienavustuksista löydät STEAn avustustoiminnan linjausten toimeenpanosuunnitelmasta 2018/2019.

Tarkemmat ohjelmakuvaukset ja pienavustusten hakuohjeet julkaistaan STEAn verkkosivuilla tammikuussa 2018.

Katso myös:
http://www.stea.fi/-/stealla-on-taas-haku-paalla-

Vanhenevien avustusten maksupyynnöt toimitettava joulukuussa

Vanhenevien avustusten maksupyynnöt toimitettava joulukuussa

19.12.2017

Huomioithan, että mikäli avustuskohteellanne on nostamatonta avustusta, jonka viimeinen käyttöpäivä on 31.12.2017, tulee avustuksen maksupyyntö toimittaa STEAlle verkkoasioinnissa ennen vuoden päättymistä.

Jos aiotte käyttää vielä nostamatta olevan avustuksen vuoden 2017 aikana, huomaattehan, että Lain raha-automaattiavustuksista mukaisesti oikeus saada maksatus myönnetystä avustuksesta raukeaa, jos maksupyyntöä ei ole toimitettu avustuksen myöntämisvuotta seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä. Maksupyynnön voi tehdä STEAn verkkoasioinnin (https://asiointi.stea.fi) Maksatus-osiossa. Käsittelyaikojemme takia pyydämme lähettämään maksupyynnön hyvissä ajoin ennen vuoden päättymistä.

Maksettavaksi esitettävien kustannusten on kohdistuttava avustuksen käyttöajalle. STEA voi siten hyväksyä sellaisia avustuspäätöksen mukaisia kustannuksia, jotka hyvän kirjanpitokäytännön mukaisesti kirjataan vuoden 2017 kuluiksi. Jos avustuksen viimeinen käyttöpäivä on 31.12.2017, avustusta ei voi käyttää enää vuoden 2018 kuluihin ilman STEAn päätöstä avustuksen käyttöajan pidennyksestä.

Käyttöajan pidennys

Vanhenevalle avustukselle voi erityisestä syystä hakea käyttöajan pidennystä STEAn verkkoasioinnin Muutoksen haku -osiossa. Hakemuksesta tulee selvitä perustelut käyttöajan pidennystarpeelle. Käsittelyaikojemme takia pyydämme jättämään mahdollisen hakemuksen käyttöajan pidennyksestä hyvissä ajoin ennen vuoden päättymistä.

Lisätietoja nostamattomasta avustuksesta tai sen maksamisesta sekä käyttöajan pidennyksen hakemisesta voitte pyytää sähköpostitse tai puhelimitse järjestönne vastuutarkastajalta.


Historian suurin avustussumma sosiaali- ja terveysalan järjestöille

Historian suurin avustussumma sosiaali- ja terveysalan järjestöille

1.12.2017

Ensi vuonna sosiaali- ja terveysjärjestöjen yleishyödylliseen terveyttä ja hyvinvointia edistävään toimintaan jaettavien avustusten yhteissumma on kaikkien aikojen suurin, 342 miljoonaa euroa.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) julkaisi tänään 1.12. sosiaali- ja terveysministeriölle antamansa ehdotuksen vuoden 2018 avustuskohteista. Veikkauksen tuottoja ehdotetaan jaettavaksi sosiaali- ja terveysalan järjestöjen yleishyödylliseen kansalaisjärjestötoimintaan yhteensä 342 miljoonaa euroa 871 järjestölle 1 841 eri kohteeseen.

Avustusta haki 1 152 järjestöä 2 441 hankkeeseen tai toimintoon yhteensä 469 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee päätöksen myönnettävistä avustuksista alkuvuodesta 2018.

Ihmisten auttaminen on tärkeintä

Vapaaehtois- ja vertaistukitoiminta sekä erilaiset matalan kynnyksen paikat ovat avustettavien järjestöjen auttamistyön ydintä. Toiminta on monipuolista, mutta yhteistä sille on osallistuneiden ihmisten yksinäisyys ja osattomuus yhteiskunnan ja alueen palveluista tai omasta lähipiiristä. Mitä vaikeampi on tilanne, sitä suurempi on avun tarve ja mitä huono-osaisempi on ihminen, sitä korkeampi on kynnys hakeutua palveluihin.

STEA on avustusehdotuksen valmistelussa painottanut muun muassa toimintaa, joka viedään sinne missä ihmiset jo muutenkin ovat kuten julkisiin tiloihin, ruokajonoihin, kadulle ja sairaaloihin. Esimerkiksi Aseman Lapset ry:n Walkers-bussi menee sinne, missä nuoret ovat. Vapaaehtoiset ja ammattilaiset kohtaavat nuoria ja voivat puuttua alueella havaittuihin huolta herättäviin ilmiöihin. Sairaaloissa on vapaaehtoisia mukana OLKA-toiminnassa, jolla autetaan ihmisiä löytämään vertaistukea jo sairaalassa.

STEA toivoo jatkossa vielä enemmän hakemuksia myös sellaiseen toimintaan, missä apua järjestetään muulloinkin kuin useimpien palvelujen virka-aikaan: illalla, yöllä ja viikonloppuisin.

Avustusta saavien järjestöjen matalan kynnyksen toimintaan osallistui vuodessa 633 000* ihmistä. Vertaistuki- ja harrasteryhmiä järjestettiin vuoden aikana yli 20 000* ja niihin osallistuttiin yli miljoona kertaa. Esimerkiksi Stop Huumeille ry:n Fattaluuta-toiminnassa koulutetaan vertaisia toimimaan neuvonantajina ja tulkkeina ihmisille, jotka tarvitsevat apua esimerkiksi virastoissa asioidessaan.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan osallistui vuodessa 685 000** aikuista Esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja SPR:n yhteishankkeessa sukupolvet kohtaavat vapaaehtoisten järjestämässä leikkitoiminnassa. Leikkilähetti-toiminnalla vähennetään lasten ja ikäihmisten yksinäisyyttä.

Lisätietoja:
STEAn koko avustusehdotus vuodelle 2018 on osoitteessa: avustukset.stea.fi
Sivustolta löytyvät tiedot kaikista avustuskohteista ja avustusten jakautumisesta maakuntiin ja kuntiin.

viestintäpäällikkö, Liisa Kairesalo p. 0295 163 412, liisa.kairesalo@stm.fi
tiedottaja, Johanna Kotonen p. 0295 163 118, johanna.kotonen@stm.fi
erityisasiantuntija, Timo Mulari p. 0295 163 142, timo.mulari@stm.fi

Twitter: @STEAtekoja #avustus2018 #STEA

* Tiedot kerätty järjestöjen vuoden 2016 tuloksellisuus- ja vaikutusselvityksistä, hankkeiden väli- ja loppuraporteista sekä vuosiselvityksistä.
** Terveyden- hyvinvoinnin laitoksen (THL) Aikuisten terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimus ATH


Verkkoasioinnissa käyttökatko 23.10. klo 17–19

Verkkoasioinnissa käyttökatko 23.10. klo 17–19

17.10.2017

STEAn verkkoasiointi on poissa käytöstä maanantaina 23.10.2017 kello 17.00 – 19.00 välisen ajan. Pahoittelemme käyttökatkon mahdollisesti aiheuttamaa haittaa.


Sosiaali- ja terveysministeriö tukee -merkki poistuu käytöstä

Sosiaali- ja terveysministeriö tukee -merkki poistuu käytöstä

2.10.2017

STEA-avustusta saavien järjestöjen käytössä ollut "sosiaali- ja terveysministeriö tukee Veikkauksen tuotoilla" -merkki poistuu käytöstä.

Mikäli merkki on käytössä painetuissa julkaisuissa, ei julkaisujen jakelua tarvitse lopettaa. Jatkossa vanhaa merkkiä ei enää tule ottaa käyttöön missään kanavissa tai tuotoksissa.

Veikkaus on julkaissut avustuksen saajille uuden  ”Tuettu Veikkauksen tuotoilla” -merkin, jota järjestöt voivat halutessaan käyttää.  Veikkaus myös ohjeistaa avustuksen saajia merkin käytöstä.

Lue lisää Veikkauksen verkkosivulta

päivitetty 2.2.2018 – Sosiaali- ja terveysministeriö tai STEA eivät edellytä järjestöiltä Veikkauksen merkin käyttöä.

Nimitysuutisia

Nimitysuutisia

2.10.2017

STEAn valvontapäällikkö Kristian Seemer on jäänyt perhevapaalle. Hänen tehtäviään hoitaa 2.10. alkaen va. valvontapäällikkö Tea Jansson.

Viestintäpäällikkö Liisa Kairesalo on palannut perhevapaalta.

Erityisasiantuntija Sini Seemer on palannut perhevapaalta.

Tiedottaja Sanna Kontkanen on lopettanut tehtävässään syyskuun lopussa.

Avustusvalmistelija Eija Kilgast on lopettanut tehtävässään syyskuun lopulla. Avustusvalmisteluvastuissa on tehty uudelleenjärjestelyjä Eijan lähdön myötä. Järjestöt, joiden vastuuhenkilö STEAn avustusvalmistelussa on vaihtunut, ovat saaneet ilmoituksen uudesta yhteyshenkilöstään STEAn verkkoasiointiin (asiointi.stea.fi) 18.9.

 


Etsimme vapaaehtoistoiminnan ideoita valmennettavaksi

Etsimme vapaaehtoistoiminnan ideoita valmennettavaksi

12.9.2017

Onko sinulla arkea parantava ratkaisu tai muu kokeilun arvoinen idea ihmisten hyvinvointiin liittyvään vapaaehtoistoimintaan? STEA etsii loka-marraskuun aikana ideahaun kautta uusia vapaaehtoistoiminnan muotoja rahoitettavaksi.

STEAn vapaaehtoistoiminnan ideahaku aukeaa 2. lokakuuta ja kestää 15. marraskuuta saakka. Kokeilun paikka on netissä toimiva palvelu, missä kaikki voivat ideoida ja kehittää kaikenlaisia yhteisiä kokeiluja sekä hakea niille rahoitusta. Palvelun tarjoaa valtioneuvoston kanslia.

Kokeilun paikka yhdistää ideoijat, sparraajat, rahoittajat ja käyttäjät. Heitä ideasi Kokeilun paikka -sivustolle – oletpa sitten yksittäinen henkilö, yhteisö tai järjestö. Ideahaku on avoin kaikille. Kannattaa kuitenkin huomioida, että varsinaisen avustushakemuksen STEAlle voi ensi keväänä tehdä vain avustuskelpoinen yleishyödyllinen järjestö tai säätiö.

STEA poimii Kokeilun paikka -sivustolle tulleet vapaaehtoistoimintaan liittyvät parhaat ideat ja valmentaa ideoiden jalostamisessa rahoituskelpoiseksi. Kahden päivän valmennus pidetään keväällä 2018. Valmennuksessa käydään STEAn asiantuntijoiden kanssa läpi aiheeseen liittyvää tutkimusta, kohderyhmän huomioimista, yhteistyömahdollisuuksia, idean muuttamista projektisuunnitelmaksi ja rahoitushakemuksen tekoa.

Kokeilun paikka on tehty valtioneuvoston kanslian ja suomalaisen kokeilijayhteisön yhteistyönä. Se on syntynyt hallitusohjelmaan nojaavassa Kokeileva Suomi -kärkihankkeessa, joka luo edellytyksiä kokeilukulttuurille yhteiskunnan eri tasoilla.

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Sini Seemer, etunimi.sukunimi@stm.fi

Tutustu Kokeilun paikkaan sivulla www.kokeilunpaikka.fi

päivitetty 9.10.2017 – Muuttunut lisätietojen antaja: Sini Seemer

STEA viestii jatkossa myös verkkoasioinnissa

STEA viestii jatkossa myös verkkoasioinnissa

22.8.2017

STEA ottaa elokuussa käyttöön verkkoasioinnin (asiointi.stea.fi) käyttäjille suunnatun Ilmoitus-toiminnon.

Jatkossa tärkeistä avustuksen hakuun ja raportointiin liittyvistä päivämääristä ja tehtävistä, STEAn yhteyshenkilöiden vaihtumisesta ja verkkoasioinnin uusista käytännöistä lähetetään verkkoasioinnin käyttäjille ilmoitus suoraan järjestön verkkoasiointiin.

Ilmoituksen saapumisesta tulee tieto myös verkkoasioinnin käyttäjien sähköpostiosoitteeseen. Lähetetyt ilmoitukset tallentuvat verkkoasioinnin Tehtävähistoria-osioon.

Ilmoitus-toiminnolla pyritään parantamaan järjestöjen tiedonsaantia STEA-avustusten hakuun, käyttöön ja raportointiin liittyvissä asioissa. Verkkoasioinnissa viestit voidaan myös kohdistaa entistä tarkemmin vain niille järjestöille, joita kyseinen tieto koskee. Ilmoitukset eivät korvaa STEAn muita viestintäkanavia, tiedotamme jatkossakin avustuksiin liittyvistä aiheista myös verkkosivuillamme www.stea.fi, uutiskirjeessä, Facebook-sivullamme ja Twitterissä.

Lisätietoja:

viestinta.stea@stm.fi


Jatkoavustusten haku vuodelle 2018 on auki 14.8.–2.10.

Jatkoavustusten haku vuodelle 2018 on auki 14.8.–2.10.

14.8.2017

Käynnissä olevien STEA-avustusta saavien hankkeiden ja toimintojen jatkoavustusten hakuaika on alkanut. Haku on auki STEAn verkkoasioinnissa 14.8.–2.10.2017 klo 16.15. Jatkoavustusta voi hakea hankkeille ja toiminnoille, joiden hakemuslomakkeen STEA on toimittanut järjestön verkkoasiointiin. Hakemuslomakkeet löytyvät verkkoasioinnin Avustuksen haku -osion Jatkohakemus-valikosta.

Yleisavustuksen hakulomake uudistui tänä vuonna. Lisätietoja uudistuksesta löydät STEAn verkkosivulta (www.stea.fi/-/yleisavustuksen-haku-kaytto-ja-raportointi). Tutustu myös uudistukseen liittyviin usein kysyttyihin kysymyksiin ja niiden vastauksiin sivulla /www.stea.fi/avustusten-haku/avustuslajit

Jatkoavustusta haettaessa kannattaa erityistä huomiota kiinnittää toimintaan mahdollisesti suunniteltujen muutosten kuvaamiseen ja muutostarpeen perusteluihin (lomakkeen kohta "Yhteenveto muutoksista edelliseen vuoteen verrattuna") Hakemuslomakkeella tulee myös ilmoittaa, mikäli muutoksia ei tehdä.

Vuodesta 2018 alkaen STEA-avustukset myönnetään aina täysinä tuhansina euroina.  

STEAn avustusvalmistelijat neuvovat ja auttavat avustusten hakuun liittyvissä kysymyksissä. Hakuaikana 15.8.–29.9. vastaamme hakuun liittyviin kysymyksiin arkisin klo 9-11 ja 12-15 välisenä aikana myös päivystävässä puhelinnumerossa 050 310 5692.

päivitetty 29.9.2017 – Jatkoavustusten haku on auki maanantaihin 2.10. klo 16.15 saakka. Aikaisemmasta tiedosta poiketen jatkoavustusten hakemuksia voidaan toimittaa STEAlle verkkoasioinnissa vielä maanantaina 2.10. klo 16.15 mennessä. Lisäaika perustuu lakiin säädettyjen määräaikain laskemisesta (150/1930).

STEA-avustusten määrä vuonna 2018

STEA-avustusten määrä vuonna 2018

10.8.2017

Valtiovarainministeriö julkaisi 10.8.2017 ehdotuksensa vuoden 2018 valtion talousarviosta. Talousarvioehdotuksessa sosiaali- ja terveysministeriön (STM) sosiaali- ja terveysjärjestöille terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen myönnettävien valtionavustusten (STEA-avustusten) määrä on 358 miljoonaa euroa.

Talousarvioehdotuksen avustussumma poikkeaa STEAn tammikuussa julkaisemassa avustustoiminnan linjausten toimeenpanosuunnitelmassa mainitusta vuoden 2018 avustussummasta.

Talousarvioehdotuksen mukainen 358 miljoonan euron avustussumma jaetaan vuonna 2018 STEA-avustuksina sosiaali- ja terveysalan järjestöille seuraavasti:

  • STM:n vuonna 2017 Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi käynnistämää kolmea uutta avustusohjelmaa rahoitetaan vuonna 2018 noin 11 miljoonalla eurolla. Ohjelmia rahoitetaan Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) pelituotoista, jotka jäivät jakamatta ennen kuin RAY, Veikkaus Oy ja Fintoto yhdistyivät yhdeksi yhtiöksi vuoden vaihteessa.
  • Vuonna 2018 mahdollisesti toteuttavaan ylimääräiseen avustushakuun ja sen myötä mahdollisesti käynnistyviin uusiin avustusohjelmiin varataan RAY:n pelituotoista jakamatta jääneitä varoja noin 16 miljoonaa euroa.
  • Ohjeellisen avustussuunnitelman vuodelle 2018 saaneiden avustuskohteiden varaukset vuodelle 2018 ovat yhteensä noin 260 miljoonaa euroa. Sitomatonta rahaa on siten käytettävissä noin 71 miljoonaa euroa. Tähän summaan sisältyvät toukokuussa STEAlta haetut uudet hankkeet ja toiminnot, mahdolliset avustustason korotukset ja ne jatkoavustukset, joilla ei tällä hetkellä ole ohjeellista avustussuunnitelmaa, mutta joiden avustamiselle STEA arvioi edelleen olevan perusteet.

Valtivarainministeriön talousarvioehdotus käsitellään hallituksen budjettiriihessä elokuun lopulla, jonka jälkeen talousarvio siirtyy eduskunnan käsittelyyn. Eduskunta hyväksyy lopullisen talousarvion joulukuussa.

http://budjetti.vm.fi/


STM:n Suomi 100 -avustusohjelmien rahoitusta saavat hankkeet on hyväksytty

STM:n Suomi 100 -avustusohjelmien rahoitusta saavat hankkeet on hyväksytty

5.7.2017

Sosiaali- ja terveysministeriö on hyväksynyt STM:n Suomi 100 -avustusohjelmien rahoitusta saavat hankkeet keskiviikkona 5.7.

STM:n Suomi 100 -avustusohjelmat ovat:
•    Kaikille eväät elämään – avustusohjelma eriarvoisuuden vähentämiseksi
•    Toimintakyky kuntoon – avustusohjelma työikäisten toimintakyvyn parantamiseksi
•    Järjestö 2.0: mukana muutoksessa – avustusohjelma yhdenvertaisuuteen digitalisoituvassa toimintaympäristössä

Avustusohjelmat rahoitetaan Raha-automaattiyhdistyksen pelituotoista, jotka jäivät jakamatta ennen kuin Raha-automaattiyhdistys, Veikkaus Oy ja Fintoto yhdistyivät yhdeksi yhtiöksi vuoden vaihteessa.

Avustusohjelmat toimivat vuosina 2017–2020. Tänä vuonna sosiaali- ja terveysministeriö jakaa ohjelmiin 5,1 miljoonaa euroa. Yhteensä juhlavuoden avustusohjelmiin STM kohdentaa noin 37 miljoonaa euroa.

STM päätti rahoitusta saavat hankkeet STEAn tekemän avustusehdotuksen pohjalta.

Ohjelmaan hyväksytyt hankkeet

Lisätietoja
arviointi- ja kehittämispäällikkö Elina Varjonen, STEA, p. 02951 63223, etunim.sukunimi@stm.fi


STEAn johtajaksi Kristiina Hannula

STEAn johtajaksi Kristiina Hannula

28.6.2017

Valtioneuvosto on nimittänyt keskiviikkona 28.6. Kristiina Hannulan Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) johtajaksi. Hannula aloittaa tehtävässään 1.9.2017.

Hannula on työskennellyt vuodesta 2012 alkaen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:ssä ensin johtajana ja vuodesta 2015 alkaen toiminnanjohtajana. Tätä ennen hän on toiminut vuosina 2007–2011 Terveys - Hälsan ry:ssä toiminnanjohtajana. Koulutukseltaan Hannula on liikuntatieteiden maisteri.

STEAn johtajaksi haki 47 henkilöä.

Lisätietoja
hallintojohtaja Liisa Perttula, p. 02951 63521, etunimi.sukunimi@stm.fi