Kiitosten aika

27.4.2017

Työni STEA:n avustustoiminnan johtajana alkaa olla takanapäin.

Sanouduin irti toimestani pari viikkoa sitten. Arvioin, että on viisaampaa antaa tilaa uusille voimille kuin olla huonosti motivoituneena ”vallan” kahvassa. Avustustoiminnan siirto RAY:sta sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen toi mukanaan hallintopainotteisen toimintakulttuurin, mistä en innostunut. Virallinen eläkeikäni tulee täyteen tämän vuoden lopussa. Aikaistin siirtymistä pois työelämästä puolella vuodella.

Ehdin olla avustustoiminnan johtajana RAY- ja STEA-aika mukaan lukien viisi ja puoli vuotta. Tänä aikana luotiin avustusten tuloksellisuus-  ja seurantakäytännöt, uusittiin avustuslinjaukset sekä rakennettiin sähköinen asiointijärjestelmä. Nämä olivat suuria muutoksia. Luonnollisesti vuosittainen avustusten valmistelu ja valvonta ovat rullanneet normaaliin tapaan.

Tänä vuonna jaamme ensimmäistä kertaa avustuksia kahdesti vuodessa. Avustusten jaon joustavoittaminen oli yksi RAY-strategian tavoitteita. Nyt tämä tavoite vihdoin toteutuu. Tämän vuoden kokemusten perusteella arvioitaneen, jääkö nyt aloitettu käytäntö pysyväksi.

Työ sosiaali- ja terveysjärjestöjen kanssa on opettanut  paljon. Järjestöissä tehdään paljon sellaista työtä, mikä ei välttämättä näy ulospäin - mutta se näkyisi, jos avustukset ja työ yhtäkkiä loppuisivat. Erilaisista ongelmista kärsivien asema heikkenisi.

Toivon, että uusi Veikkaus tekee järjestöjen työtä ja työn tuloksia entistä näkyvämmäksi. On aivan varmaa, että aika ajoin kolmannen sektorin rahoituskäytäntöjä haastetaan eli kysytään, saadaanko avustusrahoilla oikeasti jotain aikaan. Tähän haasteeseen järjestöt vastaavat parhaiten tuomalla itse aktiivisesti esiin työnsä tuloksia. Tuloksellisuus- ja vaikuttavuusseurannan on oltava osa jokaisen järjestön arkea.

Johtaja-aikanani olen oppinut tuntemaan järjestöjen lisäksi niissä työtä tekeviä henkilöitä. Kiitän kaikkia hyvästä yhteistyöstä ja toivon, että ystävyydet jatkuvat, vaikka siirrynkin nyt ”vapaarouvaksi” ja vähitellen eläkkeelle. Työelämää minulle ehti kertyä 38,5 vuotta ja se on pienelle ihmiselle ihan riittävästi. Nyt on aikaa lapsenlapsille ja harrastuksille.

Toukokuun alusta alkaen minut tavoittaa parhaiten osoitteesta sisko.seppa@live.fi.

Hyvää kevättä ja vapun aikaa!

Sisko Seppä
Sisko Seppä johtaja