RADINET – yhteistyötä radikalisoitumisen ennaltaehkäisemiseksi

RADINET – yhteistyötä radikalisoitumisen ennaltaehkäisemiseksi

21.6.2017

Oulussa toimivan Vuolle Setlementin valtakunnallinen RADINET-hanke (2016–2019) ennaltaehkäisee uskonnollisella tai poliittisella ideologialla perusteltua väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä. Radinet kehittää valtakunnallista exit-toimintamallia ääriliikkeistä irtautuvien tukemiseksi.

”Suomessa on todettu selkeä tarve tällaiselle toiminnalle. Viranomaiset hoitavat oman tonttinsa, mutta väkivallan ennaltaehkäisyssä tarvitaan myös järjestöjen osaamista. Olemme tavoittaneet asiakkaita hyvin ilman sen laajempaa markkinointia”, kertoo projektipäällikkö Jani Kaisto.

Hanke on osa laajaa sisäministeriön kansallista väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisyn toimenpideohjelmaa, joka hyväksyttiin huhtikuussa 2016. Jo hankeen suunnittelu tapahtui yhteistyössä eri viranomaisten kanssa ja yhteistyö jatkuu edelleen. Hankkeen ohjausryhmässä on edustajat sisäministeriöstä, poliisihallituksesta ja rikosseuraamuslaitoksesta.

”Suora asiakastyömme perustuu luottamukselliseen asiakassuhteeseen, exit-toimintamallia puolestaan kehitetään tiiviissä yhteistyössä muiden väkivaltatyötä tekevien järjestöjen, viranomaisten ja uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Turvallisuus kun on kaikkien yhteinen asia”, Kaisto toteaa.

Hankkeessa työskentelee Kaiston lisäksi projektikoordinaattori Oussama Yousfi. Kaisto toimii Oulusta käsin ja Yousfi Helsingistä. Työtä asiakkaiden ja verkostojen kanssa tehdään kuitenkin laajalla kaarella: hankkeella on tähän mennessä ollut asiakkaita kahdeksassa kaupungissa ympäri Suomea.

”Työ on liikkuvaa ja mukavan haasteellista, ja kuten muutenkin väkivalta-asioiden kanssa työskenneltäessä, työparityö on välttämätön lähtökohta.”

Viranomais- ja järjestöyhteistyön lisäksi hanke tekee kansainvälistä yhteistyötä osana Euroopan Komission Radicalisation Awareness Networkia (RAN). ”Yhteiskunnallinen vastakkainasettelu ja radikalisoituminen ovat yleiseurooppalaisia ongelmia, niinpä niiden ratkaisemiseksi on tärkeää rakentaa yhteisiä toimintaperiaatteita ja oppia yhdessä kansainvälisten kollegojemme kanssa”, Kaisto arvioi.

Asiakaslähtöistä ja luottamuksellista työtä

RADINETin työ perustuu vapaaehtoisuuteen, luottamuksellisuuteen ja ratkaisukeskeisille työtavoille.  ”Muutama asiakkaista on ottanut yhteyttä itse, suurin osa on tullut mukaan yhteistyöverkostojen ohjaamana. Yhteensä hankkeessa on ollut nelisenkymmentä asiakasta, 17-vuotiaista nelikymppisiin, sekä miehiä että naisia. Ihmisiä joilla on ollut yhteyksiä tai kiinnostusta äärioikeistolaisiin tai -islamistisiin ideologioihin ja liikkeisiin”, Kaisto sanoo.

Yksilötyön lähtökohtina ovat asiakkaan oma näkemys tilanteestaan ja mahdolliset muutostoiveet: ongelmalliseksi koettu elämäntilanne sisältää usein jo itsessään muutostoiveen jostakin paremmasta. Asiakkaiden tavoitteet liittyvät tavallisesti elämään ilman väkivaltaa, vihaa ja pelkoa. Yksilötyön lisäksi hankkeessa koulutetaan mentoreita tukemaan väkivaltaisista ääriliikkeistä irtautujia.

”Usein asiakkailla on tarvetta muullekin tuelle ja avulle kuin exit-palvelulle. Ihmisillä on hyvin monimutkaisia elämäntilanteita, jolloin auttaminenkaan ei ole minkään yksittäisen tahon hommaa. Terapeuttisen keskustelun ja muutostyön lisäksi ohjaamme asiakkaan tarvittaessa myös muiden palvelujen piiriin. Elämisen perusasioiden, kuten asumisen ja toimeentulon on oltava kunnossa, vasta sitten meidänkin tekemämme työ voi olla vaikuttavaa.”

Kaisto haluaa karsia väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ympärille muodostunutta mystiikkaa:

”Esimerkiksi radikalisoituminen, ääriliikkeet ja terrorismi herättävät ymmärrettävästi vahvoja tunteita, pelkoa ja turvattomuutta. Ääriliikkeistä irtautujien tukeminen on kuitenkin hyvin arkista auttamistyötä, jossa asiakkaan kunnioittava kohtaaminen on kaiken lähtökohta. Jos asiakas oppii luottamaan minuun, voi tämä luottamus laajentua koskemaan muitakin yhteiskunnassa. Silloin yhteiskunnan haastaminen väkivaltaisin keinoin on taas hiukan epätodennäköisempää.”

STEAn avustusvalmistelija Niina Pajarin mukaan RADINET on hyvä esimerkki STEAn avustamasta toiminnasta, jossa reagoidaan toimintaympäristöstä nouseviin haasteisiin.

”Hanketta on suunniteltu ja tehdään vahvassa yhteistyössä eri viranomaisten kanssa, mikä onkin toiminnan tulosten kannalta tärkeää”, hän sanoo.

Tänä vuonna RADINET-hanke saa STEA-avustusta yhteensä 146 000 euroa

   

Lue lisää hankkeesta:

http://vuolleoulu.fi/hyvinvointi-ja-yhteistyo/toiminnot/radinet-hanke/
https://www.facebook.com/vuolle.radinet/

teksti: Sanna Kontkanen
kuva: RADINET-hankkeen oma kuva