Asset Publisher

null Kestävä hyvinvointi turvaa tulevien sukupolvien elämää

Kestävä hyvinvointi turvaa tulevien sukupolvien elämää

Kestävä hyvinvointi on jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, joka turvaa tuleville sukupolville elämisen mahdollisuudet.

STEA haluaa, että Suomessa on maailman parasta kestävän hyvinvoinnin kansalaisjärjestötoimintaa.

Vuoden 2016 alussa voimaan tulleiden YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden, Agenda 2030:n toteuttaminen koskee kaikkia maita, myös Suomea. Ilmastonmuutos, luonnonvarojen ylikäyttö ja monimuotoisuuden väheneminen vaikuttavat kaikkien hyvinvointiin. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan luonnon läheisyydellä on selkeästi myönteisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Luonnon monimuotoisuus suojelee osaltaan ihmisten terveyttä.

Tarpeeseen, taloudellisesti ja yhteistyöllä

Kestävään kulutukseen tarvitaan ratkaisuja. Kestävä kulutus koskee myös STEA-avustuksia saavia toimijoita. STEA-avustukset ovat valtionavustuksia, jotka tulee käyttää taloudellisesti. Avustusten taloudellinen käyttö tarkoittaa sitä, että avustukset käytetään mahdollisimman tehokkaasti ja tuloksellisesti, kustannusten tarpeellisuus ja kohtuullisuus huomioiden.

Investoinneissa ja hankinnoissa on tärkeää huomioida ympäristövaikutukset ja ekotehokkuus. Avustusten saajien on suosittava ympäristön kannalta suotuisia matkustustapoja kuten raide- ja muuta julkista liikennettä sekä pohdittava muita kulutustottumuksia järjestön arjessa.

Yhteistyötä kannattaa tehdä monella tapaa, jakamalla tiloja ja tarvikkeita sekä henkilöstöresursseja. On myös hyvä pohtia, miten digitalisaation mahdollisuuksia voidaan hyödyntää. Parhaimmillaan digitalisaatio tarjoaa meille enemmän aikaa vuorovaikutukseen toistemme kanssa ja vähentää hallinnollista työtä.

Voimavaroja pitää huolta itsestä ja toisista

Kansalaisjärjestötoiminnan avulla rakennetaan tasavertaisempaa yhteiskuntaa, vähennetään eriarvoisuutta ja lisätään ihmisten keskinäistä ymmärrystä.

Monilla kansalaisjärjestöillä on suora yhteys ihmisiin ja he tuntevat ihmisten arjen. Järjestöt lisäävät ihmisten voimavaroja ja pitävät ääntä niiden puolesta, joilla ei ole siihen mahdollisuutta. Erityisen tärkeää ja inhimillistä on ehkäistä ongelmien muodostumista ja niiden pahentumista.

Vapaaehtoistyö oman yhteisön ja muiden auttamiseksi lisää hyvinvointia ja onnellisuutta myös ihmiselle itselleen. Kun ihmisellä on itsellään voimavaroja pitää itsestään huolta, hänellä on voimavaroja pitää huolta myös toisista ja ympäristöstä.

Päämäärä saavutetaan yhteistyöllä

Se, että ihmiset voivat arjessaan hyvin on varmasti kaikkien yhteinen päämäärä. Erilaisten sosiaali- ja terveysongelmien ratkaisemiseksi ja niiden ehkäisemiseksi tarvitaan kaikkien panosta. Tehtävä on laaja-alainen ja vaatii monien tahojen yhteistyötä. Julkisen puolen, yksityisen sektorin ja järjestöjen on tärkeää toimia yhdessä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Avoimuus, tiedon ja osaamisen jakaminen ovat tätä päivää ja siitä hyötyvät kaikki.

STEA osana valtioneuvostoa sitoutuu Suomen kestävän kehityksen sitoumuksen mukaisesti muuttamaan toimintaansa yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Tutustu sitoumuksiin ja tee omasi osoitteessa https://sitoumus2050.fi

Kristiina Hannula
Kristiina Hannula Johtaja