Sisältöjulkaisija

null Aikalisä avustusten hakuun

Aikalisä avustusten hakuun

Uusia STEA-avustuksia vuodelle 2021 voi hakea keväällä 2020 vain Paikka auki -avustusohjelman hankkeisiin. Muiden avustusten hakemuslomakkeita ei verkkoasioinnistamme tällä kertaa löydy.

Ajatus kevään avustushaun rajaamisesta tuntui ensin maata järisyttävältä. Kuluvan kevään aikana olemme kuitenkin saaneet kohdata niin monia poikkeustoimia, että poikkeuksellisesta on tullut jo uusi normaali. Kun koronaviruspandemia ravistelee maailmaa, tuntuvat sen vaikutukset väistämättä useilla elämämme osa-alueilla, niin työssä kuin arjessa.

Historiaa tutkiessa tilanne on kuitenkin ainutlaatuinen. Avustustoiminta on ollut varsin vakaata ja ennakoitavaa vuosikymmenten ajan. Edellinen poikkeustilanne löytyi vuodelta 1948. Silloin sodanjälkeinen inflaatio vaikutti suomalaisten rahapelaamiseen niin, ettei avustuksia voitu vuoden aikana jakaa lainkaan. Nyt tilanteemme ei ole niin vakava. Otimme vain pienen aikalisän.

Uusien avustusten hakuun varattua aikaa ja resurssia kannattaa nyt käyttää koko yhteiskuntaamme hyödyttävään akuutista kriisistä selviämiseen ja toipumiseen liittyvään työhön. Jo käynnissä olevan toiminnan sopeuttamista muuttuneeseen toimintaympäristöömme on myös pohdittava ajan kanssa ja ajatuksella.

Miten kriisin vaikutukset sitten näkyvät järjestöjen ensi vuoden toiminnassa ja mitä jatkossa voi, tai pitää, tehdä toisin? Jo nyt on selvää, että kykyä muuttua ja sopeutua uusiin tilanteisiin tarvitaan jatkossa paljon.

Hallittujen muutosten toteuttaminen edellyttää huolellista suunnittelua ja valmistautumista. Tätä valmistautumista teemme kevään ja kesän aikana STEAssa elokuussa avautuvaa jatkoavustusten hakua varten. Samaan kannustamme myös kaikkia avustuksilla toimivia järjestöjä. Avoimia kysymyksiä on paljon, mutta pohdinta on hyvä käynnistää jo nyt.

Muutoksesta puhutaan mielellään mahdollisuutena. Tiedämme, että muutos voi myös aiheuttaa pelkoa ja epävarmuutta. Näiden tunteiden kanssa tasapainoilemme yhdessä eteenpäin. Yhdessä löydämme myös ratkaisut muutoksista selviämiseen.

Kristiina Hannula
Kristiina Hannula Johtaja