Sisältöjulkaisija

null Muutosten vuosi

Muutosten vuosi

Kuluva vuosi on ollut meille monella tavalla poikkeuksellinen. Korona on vaikuttanut arkeemme ja työelämäämme, ja tuonut mukanaan epävarmuuden siitä, miten pysyviä tai väliaikaisia nämä vaikutukset ovat.

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimialalla muutokset ovat olleet aina osa arkeamme. Järjestöissä on totuttu sopeutumaan siihen, että yhteiskunnan, ihmisten ja ympäristömme muuttuessa myös järjestötoimintaa on suunnattu uudelleen vastaamaan uusia tarpeita. Aiemmin muuttumisen tarpeita ovat tuoneet mukanaan muun muassa yhteiskunnan digitalisoituminen, vapaaehtoistoimijoiden osallistumisaktiivisuudessa havaitut haasteet ja esimerkiksi yksinäisyyden lisääntyminen.

Muutoksiin reagoiminen ja toiminnan suuntaaminen uudelleen on ollut siis suuressa roolissa järjestötoimintaa jo ennen koronaa. Toiminnan rahoitukseen ja avustuksiin suunnattujen määrärahojen vähenemiseen liittyvä epävarmuus, avustusten hakuajankohtiin liittyvät muutokset ja talouspolitiikkaan liittyvä julkinen keskustelu kuin myös liikkumis- ja osallistumisrajoitukset ovat tänä vuonna kuitenkin ravistelleet rutiinejamme yhä enemmän.

STEAn vuoden 2021 avustusehdotuksen valmistelu on käynnistynyt jo keväällä, kun sosiaali- ja terveysministeriön arvio tulevan vuoden avustusmäärärahasta valmistui. Kuten aiempinakin vuosina, olemme tänäkin vuonna kartoittaneet avustetun toiminnan kenttää, koostaneet toimintaympäristötietoa ja tarkastelleet alueellisten toimintojen päällekkäisyyksiä sekä toiminnan rajapintoja julkisen sektorin palvelutoimintaan.

Koska positiivisenkin arvion mukaan avustusmääräraha pienenee ensi vuonna useita kymmeniä miljoonia, olisi epärealistista ajatella, että kaikkien avustuksia saavien toimijoiden toiminta voisi ensi vuonna jatkua täysin entisellään. Leikkauksia avustusten tasoihin on tehtävä.

STEAn avustetun toiminnan strategian mukaisesti avustuksia kohdistetaan tulokselliseen kansalaisjärjestötoimintaan. Järjestön koko, jäsenmäärä tai kohderyhmän määrä ei pelkkänä lukuna vielä kerro totuutta toiminnan tuloksista. Avustushakemuksella määritellyt tavoitteet, toiminnan sisältö ja odotetut tulokset otetaan huomioon osana STEAn avustusehdotuksen kokonaisharkintaa. Huomiota kiinnitetään myös toimintaympäristöstä kerättyyn tietoon sekä toiminnan laajuudesta ja laadusta aiemmin kerättyyn tietoon. Toiminnan toteutuksen taloudellisuus painottuu avustusmäärärahojen vähentyessä. Leikkauksia ei ole tarkoituksenmukaista kohdistaa niin sanottuna juustohöylänä kaikkiin avustuskohteisiin, vaan jokaista kohdetta tarkastellaan STEAssa erikseen.

Jatkoavustusten hakuaika päättyy syyskuun lopussa. Järjestöillä onkin nyt näytön paikka – miten muutoksiin reagoidaan, miten kohderyhmän tarpeet tunnistetaan ja toimintaa suunnataan entistä tarkemmin heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen, kun avustussummat pienenevät? Tämän haluamme nähdä jatkohakemuksia arvioidessamme.

Tarkempaa tietoa vuoden 2021 avustustasosta joudumme odottamaan todennäköisesti vielä hallituksen lisätalousarvion valmistumiseen asti. Silloin saamme suuntaa tulevaisuudesta, mutta paluuta menneiden vuosien aikoihin ei näköpiirissä ole. Yhteistyössä ja toisiamme tukien selviämme kuitenkin tästäkin.

Kristiina Hannula
Kristiina Hannula Johtaja