STEA kokeilee uutta tuloksellisuusselvitysmallia
07.04.2026
STEA pilotoi keväällä ja kesällä 2026 uutta teemaperusteista tuloksellisuusselvitysmallia, jossa arvioidaan useita samaan teemaan keskittyviä avustuskohteita.
STEAssa kokeillaan kevään ja kesän 2026 aikana teemaperusteista tuloksellisuusselvitysmallia perinteisten laillisuus- ja tuloksellisuustarkastusten rinnalla. Teemaperusteisessa tuloksellisuusselvityksessä arvioidaan yksittäisten avustuskohteiden toiminnan tuloksellisuuden sijaan useampia samankaltaisten tavoitteiden edistämiseksi työskenteleviä avustuskohteita yhdessä. Selvitys kohdistuu usean järjestön toimintaan samanaikaisesti.
Uuden mallin tavoitteena on kehittää myönnettyjen valtionavustusten tarpeellisuuden ja kehittämistarpeiden arviointia sekä raportoitujen tulosten laadun todentamista. Lisäksi tavoitteena on saada tietoa järjestöjen toiminnan tuloksellisuudesta esille nykyistä laajemmin. Päätös teemaperusteisen tuloksellisuusselvitysmallin jatkosta tehdään kokeilusta saatavien tulosten perusteella syksyllä 2026.
Teemaperusteista mallia kokeillaan kahdessa selvityksessä. Selvitysten teemoja ovat jalkautuva päihdetyö ja ikääntyneiden digiosallisuutta edistävä toiminta. Selvityksissä on mukana yhteensä 17 avustuskohdetta ja tarkasteluajankohtana on vuoden 2025 toiminta. Selvityksessä mukana olevat järjestöt saavat ilmoituksen tuloksellisuusselvityksen käynnistymisestä huhtikuun alkupuolella.
Uusien selvitysten lisäksi STEA jatkaa perinteisten tuloksellisuustarkastusten tekemistä vuonna 2026. Tuloksellisuustarkastuksia tehdään tänä vuonna noin 10. Tarkastukset kohdistuvat järjestöihin, joiden avustuskohteita on tänä keväänä tuloksellisuusarvioinnin piirissä.
Lisätietoja
STEA, arviointi- ja valmistelupäällikkö Niina Pajari, etunimi.sukunimi@gov.fi
STEA, erityisasiantuntija Sini Seemer, etunimi.sukunimi@gov.fi
Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: