Miten STEA valvoo avustusten käyttöä?
Sisällysluettelo
STEA valvoo avustusten asianmukaista käyttöä. Avustusten käytön valvonnalla varmistetaan, että:
- avustukset on käytetty siihen tarkoitukseen, johon ne on myönnetty
- avustusten käytössä noudatetaan avustuspäätöstä ja avustusten käytöstä annettuja lakeja sekä asetuksia
- toteutuneet kulut ovat avustetun toiminnan tai hankkeen kannalta tarpeellisia ja kohtuullisia sekä avustuspäätöksen ehtojen mukaisia
- avustusten käyttö on taloudellista ja tarkoituksenmukaista.
Valvontakeinot
Valtionapuviranomaisen valvontatehtävä on lakisääteinen. Valvonnan toimenpiteistä sekä valtionapuviranomaisen tarkastusoikeudesta on säädetty valtionavustuslaissa (688/2001)(siirryt toiseen palveluun). STEA valvoo avustusten asianmukaista käyttöä. Valvonnassa keskeisiä toimenpiteitä ovat avustuksen saajien vuosiselvitystarkastukset, maksujen valvonta ja laillisuustarkastukset. STEAn toimintaan sisältyy myös ennakkovalvontaa: uusien avustushakijoiden arviointia ja järjestöjen neuvontaa, jolla pyritään ennaltaehkäisemään avustusten väärinkäytöksiä.
Vuosiselvitysten tarkastus
Avustuksen saajien on tehtävä vuosittain avustuksen käyttövuotta seuraavan vuoden toukokuun loppuun mennessä STEAlle selvitys avustuksen käytöstä. Vuosiselvitysvelvoite koskee avustuksen saajia, jotka ovat edellisvuonna nostaneet avustusta tai jotka ovat käyttäneet jo aikaisempana vuonna nostettuja avustuksia. Jokaisen avustusta saavan järjestön tulee toimittaa STEAlle sekä avustuksen saajan vuosiselvitys että avustuskohdekohtainen vuosiselvitys jokaisesta järjestön avustuskohteesta*. Vuonna 2025 STEA tarkasti yhteensä 3383 vuosiselvitystä.
Avustuksen saajan vuosiselvitys koostuu järjestön koko toimintaa koskevista tiedoista. Vuosiselvitys sisältää myös järjestön tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen ja –raportin sekä toiminta-/vuosikertomuksen. Avustuksen saajan vuosiselvitys antaa STEAlle kattavan kuvan järjestön koko toiminnasta ja taloudellisesta tilanteesta. Tätä tietoa hyödynnetään STEAssa myös osana vuotuista avustusehdotuksen valmistelua. Avustuksen myöntämisen yhteydessä huomiota kiinnitetään muun muassa järjestön omaan varallisuuteen ja muun toiminnan laatuun ja laajuuteen.
Avustuskohdekohtaisissa vuosiselvityksissä huomiota kiinnitetään avustuksilla rahoitetun avustuskohteen toimintaan yksityiskohtaisemmin. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti seuraavat asiat:
- avustukselle kirjattujen tuottojen ja kulujen kohdentaminen, kulujen lainmukaisuus, hyväksyttävyys, asianmukaisuus, kohtuullisuus ja tarpeellisuus
- avustusten kirjanpidollinen käsittely
- avustetun toiminnan toteutuneiden kulujen vastaavuus avustuspäätökseen ja sen yleis- ja erityisehtoihin
- hankintojen kilpailuttaminen, hankintalain noudattaminen, lähipiirihankinnat
- avustuksen saajan sisäisen valvonnan taso
- tilintarkastajan kertomukset, muistiot, pöytäkirjat ja tilintarkastajan raportti avustusten käytöstä (ns. AUP-raportti, joka tulee toimittaa, jos STEA avustusta on käytetty avustuskohteeseen avustusvuoden aikana suoriteperusteisesti yli 300 000 euroa)
- toiminta- tai vuosikertomuksen vastaavuus raportoituun toimintaan
Vuosiselvitystarkastusten havainnot vaikuttavat muun muassa siihen mihin järjestöistä STEA kohdistaa laillisuustarkastuksia. Havaintoja hyödynnetään STEAssa myös avustuskohteiden jatkoavustamista harkittaessa.
Tarkastuskäynnit
STEA tekee vuosittain 40-50 avustuksen saajien talouteen ja toimintaan kohdistuvaa laillisuustarkastusta. Tarkastuksen kohteiden valintaan vaikuttavat useat kriteerit. Yksityiskohtaiset valintakriteerit ja tarkastusmetodologia eivät ole julkisia. Euromääräisesti suurimpia avustuksia saavat järjestöt tarkastetaan säännöllisin väliajoin. Osa vuotuisista tarkastuksista on etukäteen aikataulutettuja, mutta tarkastus voidaan tarvittaessa toteuttaa myös nopealla aikataululla.
Avustusten saajien talouteen kohdistuvissa tarkastuksissa, eli niin sanotuissa laillisuustarkastuksissa STEAn valvonnan erityisasiantuntijat selvittävät, onko avustusta käytetty lain ja avustuspäätöksen mukaisesti sekä onko avustuksen saaja noudattanut avustuksen käyttöön liittyviä ehtoja ja rajoituksia. Laillisuustarkastukset voivat kohdistua avustuksen saajan kaikkeen avustettuun toimintaan tai tarkastus voidaan rajata tiettyjen avustuksilla rahoitettujen toimintojen (avustuskohteiden) kirjanpitoon, talouteen ja hallintoon.
Laillisuustarkastuksissa tehdyt havainnot kirjataan tarkastuskertomukseen. Tarkastuskertomusten havainnot liittyvät tyypillisesti:
- taloushallinnon ja kirjanpidon puutteisiin (esim.kirjanpitovirheet, puutteelliset tositteet)
- hallinnon ja sisäisen valvonnan puutteisiin (esim. vaaralliset työyhdistelmät)
- avustusten käsittelyyn ja raportointiin (esim. avustusehtojen vastaiset kulut, laskennalliset vuokrat/sisäiset veloitukset, yleiskulut, muut tuotot)
- työajanseurannan ja palkkojen sekä työsuhde-etujen epäselvyyksiin (esim. puutteet työajanseurannassa, ilman työntekovelvoitetta maksetut palkat, lahjat)
- järjestön heikkoon taloudelliseen tilanteeseen (esim. velkaisuus, heikko maksuvalmius)
Tuloksellisuustarkastukset ja selvityskäynnit
Lisäksi STEA tekee järjestöihin tuloksellisuustarkastuksia, jotka kohdistuvat avustuksen saajan toiminnan sisältöjen ja tuloksellisuuden arviointiin. Tuloksellisuustarkastuksissa tarkastetaan avustuksen saajan tuloksellisuusraporteilla annetun tiedon oikeellisuutta ja riittävyyttä sekä raportoidun tiedon todentamiseen liittyviä käytäntöjä.
Tarvittaessa STEA voi tehdä myös selvityskäyntejä, joiden tavoitteena on tarkastaa tai varmistaa avustuksen saajaan tai avustettavaan toimintaan liittyviä yksityiskohtia nopeallakin aikataululla.
Maksujen valvonta
STEA valvoo avustusten käyttöä myös avustusten maksamisen yhteydessä. Vuosittain STEAn valvonnassa tarkastetaan yli 1500 järjestön maksupyyntöä, -suunnitelmaa ja kuluselvitystä.
Valvonnalliset havainnot voivat johtaa avustamisen keskeyttämiseen/lopettamiseen ja/tai avustuksen takaisinperintään
Jo väärinkäytösepäily voi johtaa avustusten maksamisen keskeyttämiseen. Avustusten maksamisen keskeyttäminen on avustusten käytön valvonnassa väliaikainen turvaamistoimi. Päätös avustusten maksamisen keskeyttämisestä voidaan tehdä esimerkiksi kun:
- on perusteltua aihetta epäillä, että valtionavustuksen saaja ei anna oikeita ja riittäviä tietoja valtionavustuksen maksamiseksi tai valtionavustuspäätöksen ehtojen noudattamisen valvomiseksi
- valtionavustuksen saaja on laiminlyönyt velvollisuuttaan ilmoittaa valtionavustuksen käyttöön tai käyttötarkoituksen toteutumiseen vaikuttavasta muutoksesta
- valtionavustuksen saaja käyttää valtionavustusta vastoin valtionavustuspäätöstä tai siinä olevia ehtoja ja rajoituksia
Avustuksen takaisinperintä
STEAlla on lakisääteinen oikeus periä väärin käytettyjä avustuksia takaisin. Takaisinperintöjä tehdään vuosittain noin 20. Aina takaisinperinnän syynä ei ole tahallinen avustuksen väärinkäytös.
Avustus voidaan periä takaisin jos:
- avustusta on käytetty olennaisesti muuhun kuin myönnettyyn tarkoitukseen
- avustuksen saaja on antanut STEAlle vääriä tai harhaanjohtavia tietoja asiasta, joka olisi olennaisesti vaikuttanut valtionavustuksen saamiseen, määrään tai ehtoihin, tai salannut sellaisen tiedon
- tai avustuksen saaja on muuten toiminut valtionavustussäännösten tai avustuspäätöksen vastaisesti
- käyttämätön avustus on jätetty palauttamatta käyttöajan päätyttyä
STEA-avustusten takaisinperinnät liittyvät tyypillisesti käyttämättömien avustusten palautuksiin ja investointiavustuksiin: aiemmin investointiavustuksella hankitun kiinteistön tai tukiasunnon käyttötarkoitus on muuttunut tai järjestö myy kiinteistön/tukiasunnon sen käyttörajoitusajan (20 v) aikana. Tällöin STEA laskee kiinteistön/tukiasunnon jäljellä olevalle käyttörajoitusajalle euromääräisen summan, joka järjestön tulee palauttaa STEAlle / jonka STEA perii järjestöltä takaisin. Käyttämättömien avustusten palautuksia tehdään STEAlle eniten palautuspyynnön perusteella, STEA lähettää järjestöille vuosittain noin 200 avustusten palautuspyyntöä.
Tutustu myös:
Miten STEA seuraa avustuksilla rahoitetun toiminnan tuloksellisuutta
*Poikkeuksena ovat investointiavustuskohteet, joista ei täytetä avustuskohdekohtaista vuosiselvitystä, ainoastaan avustuksen saajan vuosiselvitys. Kaikista investointiavustuskohteista on tehtävä STEAlle loppuselvitys hankekauden päätyttyä.
Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: