Uusien vuonna 2027 myönnettävien STEA-avustusten haku avautuu toukokuussa
26.03.2026
STEA avaa toukokuussa avustushaun uusille määräaikaisille hankkeille (C-avustus) ja jatkuvaluonteisille kohdennetuille yleisavustuksille (Ak-avustus).
Avustusten hakuaika alkaa maanantaina 4.5.2026 ja päättyy maanantaina 1.6.2026 klo 16.15. Avustusta haetaan verkkoasioinnissa (asiointi.stea.fi).
STEA-avustusten vuotuiset määrärahat ovat pienentyneet merkittävästi viime vuosina valtiontalouden sopeutustoimien takia. Uusien STEA-avustusten hakumahdollisuutta on rajattu jo kahdesti vain hankeavustuksiin ja niidenkin osalta erikseen määriteltyihin ja rajattuihin käyttötarkoituksiin. Vuonna 2027 myönnettävien uusien avustusten määrä tulee myös todennäköisesti jäämään maltilliseksi.
Toimintaympäristön muuttuessa ja uudistuessa on kuitenkin tarpeen tarkastella kriittisesti sitä, miten jatkuvaluonteiset ja avustuksilla jo pitkään rahoitetut toiminnot vastaavat toiminnan kohderyhmien nykyisiin tarpeisiin ja onko eri kohderyhmillä uusia tarpeita, joihin uudenlainen järjestötoiminta voisi vastata.
Avustuksia on vuosina 2025 ja 2026 myönnetty pääosin vakiintuneille järjestötoimijoille ja -toiminnoille. Uusien avustusten haun avaamisella halutaan mahdollistaa uusien toimijoiden yhdenvertaiset mahdollisuudet järjestötoimintojen kehittämiseen ja hyvien käytänteiden levittämiseen.
Haku avataan hankeavustuksille ja kohdennetuille yleisavustuksille
Uusia STEA-avustuksia voi toukokuussa hakea kehittämishankkeille (C-avustus) ja aiemmin kehitettyjen tuloksellisiksi arvioitujen toimintamuotojen vakiinnuttamiseen (Ak-avustus). STEA käsittelee hakemukset ja valmistelee sosiaali- ja terveysministeriölle avustusehdotuksen myönnettävistä avustuksista. STEAn avustusharkinnassa priorisoidaan:
- avustuksen hakijoita, joilla ei tällä hetkellä ole jatkuvaluonteista STEA-avustuksilla rahoitettua toimintaa (Ak- tai Ay-avustusta)
- uusia ja innovatiivisia toimintamuotoja
- alueellista ja paikallista kohtaavaa toimintaa
Uusien avustusten hakuilmoitus, vuonna 2027 myönnettävien hankeavustusten ja kohdennettujen yleisavustusten yleisehdot ja rajoitukset sekä avustusten hakuun, käyttöön ja raportointiin liittyviä ohjeita sisältävä avustusopas on julkaistu stea.fi-verkkosivuilla.
Lisätietoja:
- STEA, arviointi- ja valmistelupäällikkö Niina Pajari, niina.pajari[at)gov.fi, p. 0295 163 365
- Tutustu hakuilmoitukseen
- Tutustu avustusoppaaseen
- Lue myös: STEA-avustuksiin palkkakatto 2027
Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: