Jatkoavustusten hakuaika alkoi
01.09.2026
Vuonna 2027 myönnettävien jatkoavustusten haku on nyt avattu. Avustuksiin on tänä vuonna kohdistunut poikkeuksellisen paljon kiinnostusta ja tulevia avustuspäätöksiä on jo spekuloitu paljon sekä järjestökentällä että mediassa.
Kiinnostus on ymmärrettävää, koska STEA-avustusten määrärahat pienenevät ensi vuonna noin kolmanneksella nykyisistä ja leikkauksia tulee kohdistumaan usean eri kohderyhmän parissa toimivan järjestön toimintaan.
Mitä jatkossa avustetaan?
STEA-avustusten myöntämistä ohjaava avustusasetus päivitettiin kesällä. Elokuun lopussa voimaan tulleessa päivitetyssä asetuksessa määritellään aiempaa tarkemmin, millaiseen toimintaan avustuksia voidaan myöntää ja millä edellytyksillä.
Asetuksessa painottuu järjestöjen tekemä kohtaava toiminta. Näin avustusmäärärahojen pienentyessä avustusta voidaan jatkossakin myöntää niille järjestöille, jotka tekevät kohderyhmilleen tarpeellista ja tuloksellista kohtaavaa työtä tai joiden toiminta on olennaista toisen järjestön kohtaavan toiminnan järjestämiselle. Sen sijaan esimerkiksi edunvalvontaan, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, viestintään, tiedontuotantoon tai koordinointiin liittyvien toimintojen avustamista joudutaan arvioimaan aiempaa kriittisemmin. Tyypillisesti näitä toimintoja ovat toteuttaneet etenkin keskus- ja kattojärjestöt, joiden avustamisen arvioidaan vähentyvän nykyisestä merkittävästi, koska avustuksilla halutaan ensisijaisesti säilyttää järjestöjen kohderyhmilleen tarjoama suora kohtaava toiminta.
On kuitenkin tärkeää huomata, ettei kaiken vaikuttamis- tai viestintätyön avustaminen pääty kokonaan. Järjestöjen toiminnan kohderyhmille tärkeää vaikuttamistyötä voidaan jatkossakin avustaa kohtaavan toiminnan ohella silloin, kun se on tarpeellista ja tuloksellista, ja tukee kohtaavan toiminnan tavoitteiden saavuttamista. Etenkin haavoittuvassa asemassa olevien kohderyhmien äänen kuuluminen ja osallisuuden edistäminen on ollut merkittävässä roolissa STEA-avustuksilla rahoitettavassa toiminnassa, eikä tätä tule unohtaa jatkossakaan. Vähenevien avustusmäärärahojen aikana on kuitenkin myös tunnistettava, että erilaiseen edunvalvontatoimintaan avustusta saavien järjestöjen määrä tulee ensi vuonna vähenemään merkittävästi.
Niin sanottuja juustohöyläleikkauksia ei STEA tule avustusehdotukseen järjestöille tekemään, vaan toimintojen tarpeellisuutta, tuloksellisuutta ja suhdetta päivitettyyn asetukseen arvioidaan kokonaisuutena.
Seuraavat askeleet
Meillä STEAssa kalenterit ovat kesän jälkeen täyttyneet järjestötapaamisista. Tapaamisissa käymme läpi päivitettyä asetusta ja keskustelun aiheet riippuvat siitä, millainen järjestön STEA-avusteinen toiminta tällä hetkellä on. Ymmärrettävästi etenkin keskusjärjestöjen kanssa olemme keskustelleet kohtaavan työn määritelmästä ja siitä, mitä asetukseen kirjattu kohtaavan työn välillinen tukeminen käytännössä tarkoittaa.
Alueilla ja paikallisesti toimivien järjestöjen kanssa käydyissä keskusteluissa korostuvat avustetun toiminnan tarpeen ja tuloksellisuuden merkitys. Näitä tekijöitä olemme myös aiempina vuosina korostaneet avustusharkinnassa.
Yhteistä kaikille tapaamisille on se, ettemme tässä vaiheessa pysty antamaan tarkkoja arvioita tulevista avustuspäätöksistä tai siitä, millainen STEAn avustusehdotus tarkalleen tulee järjestön kohdalla joulukuussa olemaan.
Yleinen ohjeemme on, että avustushakemus kannattaa tänäkin vuonna tehdä huolella. Avustuksia myönnetään hakemuksesta ja STEAn avustusehdotus tulee perustumaan kokonaisharkintaan. Jatkoavustusten hakua ei ole rajattu, vaan kaikki tänä vuonna avustusta saaneet järjestöt voivat hakea toiminnalle jatkoavustusta ensi vuodelle. STEAn virkavalmistelu alkaa hakuajan päätyttyä. Lisätietoa siitä, miten STEAn avustusehdotus valmistuu, löydät verkkosivuiltamme.
Tavoitteena on, että avustusehdotuksemme valmistuu joulukuun alussa, ja sen jälkeen ehdotus siirtyy poliittiseen käsittelyyn.
Yhtä kaikille toimivaa yleisohjetta ei ole – järjestöjen moninaisuus näkyy ohjeistamisen haasteena
Vuoden 2027 avustusmäärärahojen väheneminen ja uudistunut lainsäädäntö herättävät ymmärrettävästi huolta järjestökentällä. Monet järjestöt ovat toivoneet STEAlta mahdollisimman yksityiskohtaisia ohjeita juuri omaan tilanteeseensa sekä arvioita tulevista avustuspäätöksistä.
Yksiselitteisiä vastauksia ei kuitenkaan ole aina mahdollista antaa. Jokaisen järjestön tilanne on erilainen, ja tulevassa avustusharkinnassa toimintaa arvioidaan sekä yksittäisen järjestön näkökulmasta että suhteessa muihin avustettaviin toimintoihin. Siksi emme myöskään voi ennakoida yksittäisiä avustusehdotuksia ennen valmistelun etenemistä. Sen sijaan avustusten hakuun liittyvissä teknisemmissä kysymyksissä autamme tänäkin vuonna parhaamme mukaan.
Alla muutama poiminta yleisistä ohjeistamme jatkoavustusten hakijoille. Lisää ohjeita löydät stea.fi-verkkosivuilla julkaistusta avustusoppaastamme sekä kysymyksiä ja vastauksia-sivulta.
Varakkaat järjestöt
STEAn vuotuinen varallisuuslaskenta on valmistunut, ja varakkaiksi arvioidut järjestöt ovat tällä viikolla saaneet tiedon omasta varakkuusluokastaan. Lisätietoa varallisuuslaskennan kriteereistä löydät stea.fi-verkkosivujen aineistopankissa julkaistusta varallisuuskriteerit-ohjeesta. Omasta varakkuusluokasta saat tarvittaessa lisätietoa järjestösi omalta yhteyshenkilöltä.
Yleisavustukset, hallinto ja yleiskulut – hallinnon rakenteiden avustaminen voi toteutua monella tavalla
Tunnistamme STEAssa, että kohtaava toiminta tarvitsee toteutuakseen myös hallinnollisia rakenteita. Käytännön tilanteet, kulurakenteet ja hallinnon järjestämisen tavat vaihtelevat kuitenkin järjestöittäin paljon.
Monilla järjestöillä STEA-avustus kattaa sekä varsinaisen toiminnan että hallintokulut, ja tämä malli voi toimia myös jatkossa. Toisilla järjestöillä puolestaan on useita avustuskohteita sekä erillinen yleisavustus, jolla katetaan esimerkiksi hallinnon ja toimitilojen kustannuksia. Myös tämä voi olla jatkossakin toimiva ratkaisu.
Oleellista on, että järjestö kuvaa hakemuksessaan selkeästi kulurakenteensa sekä hallintokulujen kohdentamisen perusteet. Lisäksi kustannusten kohtuullisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Vuonna 2027 STEA-avustuksissa otetaan käyttöön myös palkkakatto. Sen soveltamisesta on julkaistu erillinen tulkintaohje stea.fi-verkkosivujen aineistopankissa.
Avustusharkinnan lähtökohtana on, että yleiskulujen kohtuullinen osuus on enintään 15 prosenttia avustetun toiminnan kokonaiskuluista. Tämä suuruusluokka ohjaa harkintaa myös syksyn avustusvalmistelussa.
Avustusten hakuaika päättyy keskiviikkona 30.9. klo 16.15. Hakemusten tekeminen kannattaa aloittaa ajoissa, jotta välttyy viimeisten päivien ruuhkilta. Meitä STEAssa saa lähestyä kysymyksillä matalalla kynnyksellä!
Niina Pajari, valmistelupäällikkö
Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: